Tänään

Selkäni hajosi vuonna 2011 ja muistan tuon vuoden sumuisena. Se oli kivun  täyttämää aikaa. Odotin sitä  hetkeä (edes pientä hetkeä)  jolloin ei sattuisi niin,  että silmistä valuu vesi. Muistan miten kipu ja huimaus sain minut melkein pyörtymään vaikka istuin sohvalla. En jaksanut edes itkeä, olo oli turta siitä särkylääkkeiden määrästä.  Muistan ne pitenevät hetket joilloin kipu alkoi hellittää. Mutta se ei ole koskaan kokonaan pois, on hyväksymisen aika.  Nyt tiedän sen.

Se on merkillistä miten toisen kipua voi vähätellä. Irtisanoin itseni silloisesta työstäni vuoden 2011 lopulla (nyt 10/2013).  Pomoni käytännössä huusi minut ulos, enkä jaksanut enää taistella niin päätöntä käytöstä vastaan. Vaintoehdot olivat siinä. On aloja joihin minulla ei ole enää asiaa, on asioita,  joita en voi tehdä enää koskaan. Vauhtini hidastui huomattavsti. Vakuutusyhtiöltä sain niin järkyttävää kohtelua, että muistan sen lopun ikäni. Ihmisellä ei ole mitään arvoa. Toivoisin, että olisin maksanut eläkemaksuni omaan kassaani, sieltä olisin saanut apua. Eläkevakuutusyhtiö ei välitä eikä auta.

Söin särkylääkkeitä reilun vuoden ja mahani hajosi. Korjasin sitä seuraavan vuoden. Siihen auttoi ruokavalion muutos, maitohappobakteerit, vitamiinit, stressittömyys jne. Ei siitä kai enää täysin entistä saa, kuten ei selästänikään.  Onnistuin vierottumaan särkylääkkeistä, jotkut jäävät niihin koukkuun. Siitä kivusta, huonosta kohtelusta ja huolen määrästä jäi minulle trauma.

Jaksamiseni on pienentynyt. Se että en voi enää kuntoilla (joka lisää fyysistä jaksamista) kuten ennen, vaikuttaa asiaan, mutta selän heikentynyt kokonaistila vaikuttaa asiaan. En vain jaksa enää. Siivosin eilen pihaa ja käteni vapisivat neljän tunnin touhuamisen jälkeen. Selkääni särkee todennäköisesti muutaman päivän. Minusta tuli fysiikkani  puolesta vanhus ennenaikojaan.  Ulkoisesti kuntoani ei huomaa, päinvastoin.  Mutta olen kenties totisempi, päättäväisempi, harkitsevampi ja ehkä itsekkäämpi joissain asioissa. Autan toisia,  mutta olen myös  oppinut puolustautumaan eri tavalla.

Harrastan liikuntaa 3-5x/ vk mutta se ei enää ole sama. Kävelylenkkiä, hyvin kevyttä juoksua, kuntosalia, joogaa, pilatesta mitä tahansa mikä kiinnostaa ja mitä jaksaa. Kestävyyttä ja lihaskuntoja. Joku voisi sanoa, ettei minun tarvitseKKAAN enää mennä esim.  taekwondo kursseille, mutta eihän se niin mene.

Työtehtäväni tänään, ovat paljolti kirjoittamista, kuvitusta, tietokoneita, neuvontaa ja opastamista. Pyöritän omaa toimaria (ajoittain liian pitkää päivää) ja katselen miten kansalta vähenee rahat lomautusten myötä. Toimeentuloni on toisten varassa,  missä ovat maksavat asiakkaat? Olen opiskellut jo kaksi, melkein  kolme ammattia ja lama on vienyt niistä yhden, terveyteni estää menemästä yhteen.....kokemukseni on suuri, mutta tällaisen aikana kukaan ei palkkaa tämän ikäistä naista harjoittelemaan. Vakuutusyhtiö ei suostu kouluttamaan. Harkitsen erilaisia vaihtoehtoja.

Aivotyö on yllättävän kuluttavaa. Tuotteistan ja suunnittelen koulutuksia. Ei passais napostella kun ei voi juosta lenkille entiseen malliin. Koen (näköjään) myös tässä elämässä istumatyöläisten elämää. Miten pidetään kulutus ja tankkaus balanssissa? Sitä opetellaan nyt.

Olen tuotteistanut firmaani uuden tuotesarjan ja se tarvitsee pääomaa, jota minulla ei ole. Osa tuotteista on saatu kauppaan, mutta katsotaan miten käy. Kansalla ei ole rahaa ostaa...ei tässä ideoita puutu. Suoraansanottuna olisin mieluummin vapaa taiteilija, muusikko, toimittaja ja tekemisissä muiden pohjoismaiden kulttuurin edustajien kanssa. Jollain projektilla olisi hyvä aloittaa. Jag talar svenska och jeg snakker litt norsk. Anyhow, english is still stronger...

ps. Ensimmäinen näyttely on jo pidetty, sanoituksia on kansiossa...

Jos sinulla on hajonnut selkä,  tarvitset:
- sitkeän ja positiivisen mielen
- määrätietoista  itsesuojeluvaistoa

 SELKÄSI ON SINULLE TÄKEÄ, SINÄ OLET TÄRKEÄ